Katajakulman poppoo kisasi 27.syyskuuta Leijarannan esteratsastuskisoissa joista kotiin viemisiksi oli hyvän mielen lisäksi muutama palkinto ja monta upeaa suoritusta. Haluamme kiittää kivasta kisapäivästä Leijarannan väkeä, superkiitokset hyvästä tulospalvelusta ja kivasta kisahengestä, Katajakulman porukka tulee kyllä toistekin jos teillä kilpailut järjestetään.
Meillä ekat osallistujat olivat metrin luokassa ja koko syksyn huippusuorituksia tehnyt Tito ja Lotta eivät pettäneet fanejaan tälläkään kertaa : nopea ja näppärä Tito teki sekä perusradalla että uusinnasa virheettömän suorituksen ja oli luokkansa kolmas. Johanna ja Lortti lunastivat myöskin odotukset ollen luokkansa kuudensia muutamalla aikavirheellä, Johanna ratsasti erittäin taidokkaasti ja tämän parin yhteistyötä on aina mukava katsella joten olemme tähänkin suoritukseen erittäin tyytyväisiä (olihan tämä vasta ratsukon eka startti näin isoilla radoilla). Varsinaisen yllätyksen järjesti Melli kieltäytymällä hyppäämästä yhtäkään estettä, radalle päästyään tamma päätti että oli nähnyt ihan tarpeeksi eikä hypännyt edes ykkösestettä. Mutta näin käy joskus, tammat ovat tammoja - etenkin Melli. Luokassa hyppäsi myös Katajakulman estemestari Lola Fioldalla, harmittavasti yksi pudotus vesimatolta, muuten oikein sujuva ja nätti rata :)
115cm luokassa Lotta ja Yess ottivat kakkossijan, ripeällä, tasaisen varmalla radalla. Yess näytti taas mestaritamman elkeitä. se suoritti koko radan täsmällisesti kuin kello. Hannes ja Jockey Jorney olivat kuitenkin tyttöjen ykkössuosikki ja meidän kannustusjoukkueen ansiosta ratsukko hyppäsi tiukassa uusinnassa neljänneksi. Kun tämä ratsukko saa yhteistyönsä pelaamaan, voitte olla varmoja että tässä on tuleva tähtiratsukko - sanokaa minun sanoneen!
125cm luokassa Yess oli jälleen kovan koitoksen edessä, kuusivuotias tamma kuitenkin tiesi mitä tehdä : se käveli tyynesti radalle, ylitti esteet virheittä ja otti kolmannen sijan tähän mennessä elämänsä suurimassa luokassa. Tästä tammasta tulee vielä mestari.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti