Katajakulmassa järjestettiin 3.10.2009 ensimmäiset ulkopuolisillekin ratsukoille avoimet kilpailut. Tällä kertaa kilpailtiin esteratsastuksen parissa, ja näimme kentällämme monia vauhdikkaita ratoja ja tiukkoja uusintoja. Kilpailun tulokset voit kokonaisuudessaan lukea täältä.
Kilpailuun oli osallistunut ennätysmäärä ratsukoita, koko päivän aikana radalla starttasi 166 ratsukkoa! Tämä on todella iso määrä ja kyllä me viimeisessä kisakokouksessa olimme vähän huolissamme että miten meidän pieni talkooporukka selviytyy tälläisestä voimanponnistuksesta. Homma kuitenkin toimi melko hyvin, puffetiin jouduttiin viime hetkellä hankkimaan lisää syötävää, kilpailuja aikaistettiin alkavaksi jo yhdeksältä ja muutamia muitakin erikoisjärjestelyjä jouduttiin tekemään. Kisapäivän jälkeen voimme kuitenkin olla erittäin tyytyväisiä, ekat jättikisat vedetty kunnialla läpi!
Päivän eka luokka, 60cm luokka alkoi heti päivän valjetessa. Kilpailupaikalla kävi ihanan jännittävä kuhina, 44 ratsukkoa valmistautui suoritukseensa jokainen omalla tavallaan. 60cm luokassa ei Katajakulman edustajia ratsastanut, sen sijaan myöhemmissä luokissa ratsastaneet auttoivat muissa hommissa ; availivat portteja kilpailijoille, toimivat liputtajina tai ajanottajina. 60cm luokassa voiton vei Aada ratsullaan Every Star. Tässä luokassa voittajille palkinnoksi ruusukkeiden lisäksi karkkipussit.
Toisena ratsastettiin 70cm korkea luokka jossa voiton vei jälleen Aada, tällä kertaa ratsullaan Candiva. Aada jäikin katselijoiden mieleen ratsastajana joka oli lähes mahdotonta lyödä uusintaradalla! Tässä luokassa Katajakulmalaisia edusti Jani Paavon Pisaralla, tuloksena sijoitus puolen välin paremmalla puolella. Myös Lotta starttasi L'Houdinilla kokeilumielessä tässä luokassa, yhteistyö oli vielä vähän hakusessa ja ruunaa selkeästi jännitti ; tuloksena 28 sija 45 ratsukon joukossa.
Kolmas luokka, korkeudeltaan 80cm oli avoin ratsastuskoulujen oppilaille opetushevosilla. Tähänkin luokkaan saatiin 39 osallistujaa ja tunnelma oli katossa kun ratsastuskoululaiset kannustivat toisiansa aivan mahtavalla fiiliksellä! Katajakulma ei jäänyt ratsastuskoulutaistossa muiden koulujen jalkoihin - meidän Anniina Onnin selässä otti kolmannen sijan, Lola ja Fiolda olivat 24 sijalla - ei siis ihan huonosti mennyt! Tässä luokassa myös Johanna ratsasti hyvätapaista Monni-oria, yhteistyö ei kuitenkaan pelannut ja tuloksissa jäi ratsukko luokan viimeiseksi. Nopeimman uusintaradanja luokkavoiton luokassa ratsasti Emily hevosellaan RR Dramatic Dancemood.
"Tito teki sen taas" kaikui 90/100cm luokan aikana kun Katajakulman Lotta ja Tito ottivat luokassa kakkossijan ; Titon uraa seuranneet tietävät varmasti kuinka ujosta ruunasta on muutaman viime kuukauden aikana syttynyt todellinen tähti - se on jokaisessa kilpailussa sijoittunut viiden parhaan joukkoon! Näpsäkkää ja aina niin nopeaa Titoa vauhdikkaammin suorittu radan kuitenkin CLE Wonderful Music Of Sibelius ratsastajanaan Zorian. Tässä luokassa Johanna oli luotto-Lortillaan kahdestoista, Hannes ja Jorney tippuivat yllättäen 29.sijalle, mutta positiivista kyllä Melli ylitti tänään esteet vain yhdellä kieltäytymisellä!
Päivän lopuksi jaettiin myös muutamia erikoispalkintoja ja suuret kiitokset sekä talkooväelle että itse kilpailijoille. Toivottavasti tulette kilpailemaan uudestaankin Katajakulman tallille! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos teille kivoista kisoista! :) Varmasti tullaan uudestaan jos samankaltaisia tapahtumia jaksatte edelleen järjestää.
VastaaPoista- Nathalie ja Aith Castlen sekalainen seurakunta ;)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos itsellesi :)
VastaaPoista