perjantai 16. lokakuuta 2009

Talvi tulossa

Kai se on pakko myöntää että Katajakulmaankin alkaa talvi pikkuhiljaa saapumaan. Kovasti oltaisi vielä tahdottu nauttia lämpimistä alkusyksyn päivistä, jolloin teepaidalla tarkeni ratsastaa ja maastolenkin päätteeksi saattoi pulahtaa viileään järviveteen. Nyt aamulla maat on ihan jäässä, kenttäkausi on auttamattama ohi kun kenttä on jo kivikova, ja hevoset vaativat entistä tarkempaa loimitusta.

Pieni piristys tähän tulevaan talveen syntyi eilen :
Östevis Nori varsoi karamelliäkin kauniimman ponivarsan joka yhteisestä päätöksestä tänään aamulla nimettiin KK Glamouriksi. Nimi sopii tammavarsalle kuin nenä päähän, neiti on täynnä taitoa, tunnetta ja niin - ennenkaikkea glamouria. Vaikka kovasti tahdottaisiin kaikki Katajakulmaan syntyneet varsat jättää omaan talliin kasvamaan ja elelemään ei tilat siihen riitä. Näin ollen Glamourkin on alustavasti myynnissä, joten jos kaunis karamelliponi kiinnostaa ota rohkeasti yhteyttä :)

Tänä vuonna on vielä syntymässä yksi ponivarsa, Lillebo Maj on kantavana Zoom Out Monzuun oriista ja varsan olisi tarkoitus syntyä tämän kuun puolella. Talliin muuttanut suokkitamma H.S. Pikkasen Tohelo on myöskin tarkoitus astuttaa, varmaa ei vielä kuitenkaan ole saadaanko varsa jo tänä vuonna, vaiko vasta ensi vuonna.

Asiasta kolmanteen, Katajakulmassa valmistaudutaan talveen pakkaamalla ja pesemällä kesäloimia tallin vintille talteen, etsimällä toppaloimia hevosille, korjaamalla maneesin lämmitystä ja etsimällä maahan pudonneet raipat ja hanskat jotteivat ne jää talveksi lumen alle (mikälisikäli tänä talvena edes lunta saadaan).

Toiminta meillä kuitenkin lähtee vain vilkastumaan mitä lähemmäksi joulua mennään. Koko talli kihisee viikon päästä pidettävästä Katajakulma New Forest ponyshowsta, onhan se Katajakulman isoin ja merkittävin tapahtuma mitä meillä on pidetty! Varsoja valmistellaan jotta ne osaavat käyttäytyä näyttelykehässä, jalostusoreja puunataan jotta ne voivat näyttää parhaat puolensa oriparaatissa ja tallin edustajat treenaavat ahkerasti jotta Katajakulmalaiset eivät aivan nolaisia itseään kotikisoissa. Kun ponyshowsta on selvitty, on marraskuussa luvassa monenmoista toimintaa ; 3.11 hubertusratsastus, 7.11 center riding-opettajan ja I-tason valmentajan vetämä istuntakurssi sekä Katajacupin aloistuskilpailu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti