ja TAAS

Kun tallin omistajan mottona on "nyt kun ollaan alkuun päästy, ei ole mitään syytä lopettaa" niin hevosia tuntuu virtaavan aivan yhtenään talliin. Hetki sitten sain lähetettyä blogipostauksen jossa kerrottiin kahdesta uudesta ruunasta kun Lotta raahasi minut korvasta autoon välittämättä yhtään siitä että tänään oli viikon ainut vapaa-iltani.

Lotta selitti innostuneena löytäneensä täydellisen siitos - ja kisatamman itselleen ja niin sitä mentiin taas hevoskoppi perässä seuraavaa myyntihevosta tsekkaamaan. Kyllä itsekin vähän innostuin kun kuulin että olemme menossa Meisin tallille katsomaan Meisin kasvattamaa hevosta. Meisinhän tuntevat kaikki Katajakulmalaiset, sillä Katajacupin molemmissa osakilpailuissa kyseinen ratsastajar napsi palkintoja ja sijoituksia vaikka millä mitalla. Peitin innostukseni kuitenkin melko hyvin, ja keskityin vinkumaan Lotalta karmeita ylityökorvauksia.

"Mä ostan ton" Lotta hihkui heti kirjavan tamman nähtyään. Odotin näkeväni työnantajani pomppivan innostuneesti kuin pieni lapsi joka oli juuri saanut ison tikkarin, jotenkuten hän kuitenkin hillitsi itsensä - asiaa auttoi varmasti se että nipistelin lakatuilla kynsilläni Lottaa kyljistä ja käsivarresta, haavena tipauttaa hänet haavemailmasta tähän todellisempaan hetkeen. Tamman sukutaulun nähdessäni minäkin nyökyttelin hyväksyvästi, ihan kiva suku tuolla eläimellä oli.

Niin siinä sitten kävi että koeratsastuksen jälkeen aloin itsekin vakuuttua tamman taidoista. Nuoresta iästään huolimatta Koivulehdon Marta-nimeä kantava tamma oli kuuliainen, nopea ja helposti ratsastettavissa. Takaisin tallille palattiin siis lehmänkirjava, näppärä estehevosen alku trailerissa ja koko reissuun olin itsekin loppujen lopuksi tosi tyytyväinen - vaikka emme Lotan kanssa saaneetkaan udeltua esille Meisin salaisuutta millä hän menestyy jokaisessa kilpailuissaan. Hmm, ehkä ensi kerralla sitten...