lauantai 26. joulukuuta 2009

Maailman paras joululahja

Jouluaattoaamu oli odotusta täynnä, tänään oli Katajakulmaan määrä saapua poniori - jonka olin omistanut jo 16 (URL) vuotta (eli n. 4 IRL vuotta). Joyline Halfway - urheiluponi isolla uulla - oli ollut monta vuotta valloittamassa maailmaa. Se oli hypännyt poniratsastajan alla valtavia 130cm luokkia ja kilpaillut toisen kouluratsastajan alla vaativan been koululuokkia. Ihan kunnioitettava suoritus ponilta, kun itse pystyn juuri ja juuri samaan korkeuteen isoilla hevosillani. Halway on myös astunut muutamia tammoja maailmankiertueensa aikana, ja nyt sen oli aika palata kotiin jatkamaan jalostusoriin uraa - ja mahdollisesti kilpailemaankin jonkinmoisia luokkia.

Kun kopista asteli ulos kullanruskea, ylväs ja upea poni en voinut olla tirauttamatta muutamaa kyyneltä. Olihan se upeaa seurata Halin menestystä isoilta radoilta, mutta ihan eri juttu on joka päivä päästä rapsuttelemaan ponin turpaa ja silittelemään sen silkinpehmeää karvaa kun seurata oriin uraa netistä tuloksien ja kuvien avulla. Suurisydämminen poni ei kuitenkaan ollut unohtanut vanhaa omistajaparkaansa vain laski päänsä hellästi käsieni varaan ja tuhahti tyytyväisesti - ehkä siitäkin oli kiva päästä kotiin vaikka se rakastikin yli kaiken kilparadalla oloa.

Vaikka sain joululahjaksi paljon kaikkea kivaa aina heppatavaroista suklaaseen, leffoihin ja kirjoihin täytyy kyllä myöntää että Halin kotiinpaluu on maailman paras joululahja!

Kun Halin kotiinpaluusta oli selvitti, oli aika suunnata autonnokka kohti uusia haasteita - olin ostanut itselleni joululahjaksi suloisen alpakan. Nestori OP nimeä kantava alpakkauros aiheutti melkoista hämmennystä tömistellessään kopista ulos. Se raivasi aivan ensimmäiseksi tiensä ankkalammikolle ja saimme toden teolla tehdä töitä jotta utelias pikkujätkä ei olisi survonut itseänsä ankkojen aitaukseen. Seuraavaksi se raahasi taluttajaparan minimuulimme Ricon luokse - siitäpäs seurallinen Rico vasta innostuikin! Kun kaverukset olivat samaan tarhaan päässeet ei kumpikaan suostunut liikahtamaankaan, ilmeisesti olivat päättäneet tulla toimeen keskenään joten mikäs siinä sitten ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti