Ratsastustuntien syyskausi 2009 päättyy Katajakulman tallilla 19.12.2009. Viimeisellä viikolla tuntilaiset kilpailevat omilla tunneillaan erilaisten ratsastusleikkien parissa ja 19.12.2009 kokoonnumme yhteiseen riehaan joka päättää virallisesti tämän syyskauden. Tästä riehasta tulossa ihan pian lisää infoa, luvassa ainakin tuntilaisille avoimet kilpailut! =)
Vuoden 2010 tunnit alkavat heti 4.1.2010 tuttuun tapaan tuntipäivinä tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai sekä lauantaisin hoitajien palkkatunnit. Tunneilla pyörivät syyskaudella tuttujen suosikkiponien lisäksi myös kolme upouutta ponia, ruotsalaissyntyinen Barona SWE, seitsemänvuotias Ravardao-ruuna sekä lasten suosikkiponi Tiptoe.
Tavallisten tuntien lisäksi tuttuun tapaan jatkaa hevostaitokerho joka kokoontuu kevätkaudella torstaisin seitsemästä kahdeksaan illalla. Myös tallikokous järjestetään joka toinen viikko, tällä kertaa maanantaisin kello 19-20. Ihan uutena järjestämme keskiviikkoiltaisin teoriatunnin, johon on tervettulleita kaikki halukkaat. Teoriatunneilla käsitellään erilaisia aiheita, pitäydymme kuitenkin pääasiassa ratsastuksessa koska hevosen hoitoon ja terveyteen liittyvät asiat hoidetaan heppataitokerhossa. Tallin ilmoitustaululta näkee aina mitä seuraavalla teoriatunnilla käsitellään jotta asiasta kiinnostuneet voivat ilmoittaa itsensä mukaan.
Tuntien hinnat pysyvät samana, 22 euroa per tunti. Yksityistunteja mahdollisuus varata niinä aikoina kun ei vakiotunteja ole, yksityistunnin hinta 32 €. Heppataitokerho ja teoriatunnit maksavat 5 € / per kerta =)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti