Marraskuussa aloitetun Katajacupin finaaliviikonloppu lähestyy huimaa vauhtia! Tämän viikon loppuessa on saatu selville vuoden 2009-2010 Katajacupin voittajaratsukko ja monen kuukauden ahkera ponnistelu on saanut palkintonsa.
Vielä ennen finaalia on paljon tehtävää. Kisavalmisteluja riittää, maneesin pohja on pidettävä huippukunnossa, kahvion tiloja on siivottava, myytäviä tuotteita leivottava ja hankittava, lähtölistoja laadittava ja organisoitava talkoolaiset heille sopiviin avustustehtäviin. Kaikkien kisavalmisteluiden rinnalla on huolehdittava myös Katajakulmaa edustavien ratsukoiden kilpailukunnosta, olisihan se hienoa jos tallin oma ratsukko veisi voittopystin. Myös eri ohjelmanumeroita on treenattava ahkerasti jotta kamalalta emämunaukselta suuren yleisön edessä vältytään.
Meidän tallia edustaa upea, kilpailukykyinen joukkue:
Katajakulman koulumestaruuskultaa voittanut Johanna oriilla Downhill Loreno on cup-pisteissä kolmantena. Ira Östevis Norilla on pistetilanteessa noin puolenvälin paikkeilla, Jasminilla ja Zoom Out Monzuunilla on myös muutama piste samoin kuin Miinalla ja Aittolan Onnilla. Vaikka pisteitä ei kovin montaa olisi, on mahdollisuudet hyvät - finaaliluokista kun saa kaksinkertaiset pisteet.
Viikonloppuna sitten nähdään kuinka ahkera työ palkitaan meidän joukkueen kohdalla - toivottavasti hyvin runsaalla kädellä :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti