Katajacupin viimeinen osakilpailu ennen finaalia käytiin heti vuodenvaihteen jälkeen. Kilpailuissa ratsastettiin tavanomaiset luokat, mutta erinäisten tallikiireiden vuoksi on tyydyttävä nyt vain kertomaan vähän cup-luokan tunnelmista ja tapahtumista. Tulokset ja pistetilanteen kokonaisuudessaan voi tarkistaa täältä.
Kahdeksankympin cuppiluokassa oli Katajakulman hyvin treenannut edustusjoukkue valmiina näyttämään taitonsa. Pientä estekammoa poteva kouluratsastajattaremme Ira onnistui voittamaan pelkonsa ja kiritti pienen Nori-ponin luokkavoittoon asti. Ratsukon tulos antoi toivoa muillekin katajakulmalaisille ja pistetiliä luokassa kartoittivat myös Lola Fioldalla (kuudes sija) ja Jasmin Monnilla (kymmenes sija). Toiseksi luokassa ratsasti ensimäistä kertaa cuppiin osallistuva Mitchie ponilla Homeless Orphan RA jättäen taakseen kaksi eniten pisteitä haalineet ratsukot, Nathalien ponilla RR Dramatic Dancemood sekä Meisin ratsulla Seguett Smau SWE.
Iltamyöhällä kilpailtu helppo Bee kuului myös katajacuppiin ja luokassa näimmekin monia erittäin taitavia, hallittuja ja kauniita kouluratoja. Tässä luokassa voittoon ylsi esteradallakin loistanut Mitchie, tällä kertaa voittoratsanu Bacardi Martini Mist (joka muuten on meille muuttaneen Bacardi Blanchen isä). Kakkossijankin nappasi Mitchie Hawa Prixie Phantomilla (ja tämä poni taasen on Bacardi Blancen emä, joten jos vanhempien taidot vähääkään Blancelle periytyvät tulee ponista taatusti hyvä). Loput sijoitukset veivät kärkipaikkoja hallussaan pitävä kolmikko, Meisi - Seguett Smau SWE, Nathalie - RR Dramatic Dancemood sekä Johanna - Downhill Loreno.
Cup-johtoon nousi kolmososakilpailun jälkeen Meisi - Seguett Smau SWE, neljän pisteen erolla toisena olevaan ratsukkoon joka on Nathalie - RR Dramatic Dancemood. Nathalien perässä vain yhden pisteen erolla on Katjakulmaa edustava ratsukko Johanna - Downhill Loreno.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja suunnata katseet kohti jännittävää finaalia!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti