Huippulahjakkaaksi osoittautuneen Martan astuttamisesta olen haaveillut jo viime vuodesta asti ja hiljaiset oriin etsinnät ovat olleet käynnissä monta kuukautta. Taisin vain olla normaaliakin ronkelimpi tämän neitokaisen kanssa - onhan Marta hienosukuinen, hyvärakenteinen ja todella kapasiteetikas estehevosen alku - eikä sopivaa oria monien hienojenkaan orien joukosta löytynyt.
Kunnes sitten, törmäsin oriin nimeltä KL Wanna Play Doctor. Täytyy sanoa että se oli samanlaista rakkautta ensisilmäyksellä kuin Martankin kanssa. Tämä valkoinen, uljas, satuori on samalta kasvattajalta kuin Marta joten luotan jonkin verran myös kasvattajan näkemykseen oriin sopivuudesta Martalle. Ori itse on vasta nelivuotias, mikä sinänsä on eräänlainen riski sillä jälkeläis - tai kisanäyttöjä ei vielä löydy. Mutta toisaalta näin hienoa sukutaulua mikä tältä hevoselta löytyy, saa hakea. Suvussa mm. Silent's Reflection ja KK's Bellydancer, sekä paljon muita hienoja hevosia.
Marta astutettiin eilen ja nyt kyllä jännittää ihan törkeästi. Toivon vain että kaikki menee suosikkitammani kohdalla hyvin ja saisimme saatettua maailmaan hienon, terveen varsan. Vielä tässä on kuitenkin tosi pitkä aika sitä varsaa odotella, ja kuten tiedetään odottavan aika on pitkä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti