Elokuussa huomattiin kuinka nopeasti ja yllättäen se syksy tänä vuonna saapuikin. Ensimmäiset päivät vielä paistateltiin ihanassa auringonpaisteessa ja puolessa välissä pengottiin paniikissa syyssadeloimia herkkänahkaisempien ponien suojaksi. Loppukuusta auringoiset päivät ovatkin olleet erittäin harvassa, joka päivä tuntuu olevan harmaata ja tihkuista...
Synkeistä keleistä huolimatta syksyn 2010 tuntitoiminta lähti vauhdilla käyntiin. Nyt meillä pyörivä tuntikausi on vasta kolmas, joten ei voi vielä sanoa että olisimme kovinkaan rutinoitunut ratsastuskoulu. Silti kaikki tuntipaikat täyttyivät hyvin ja muutaman kerran olemme mukavaa palautetta opetustoiminnastamme kuulleet. Tänä syksynä opetushommista vastaa Lotan lisäksi silloin tällöin myös talliapulaisemme Julia. Vierailevia opettajia ei täksi vuodeksi ole suunniteltu, lukuunottamatta marraskuussa pidettäviä Sannan istuntatehotunteja. Ja onhan meillä tuntikalenterissa uutuutena myös ponityttöjen gymkhana-tunti jota vetää Julia. Lotta taitaa olla liian vanha ymmärtämään tätä lajia, mutta Julia tuntuu olevan kovinkin innostunt tästä lajista jossa nopeiden ponien lisäksi tarvitaan taitavaa ratsastusta ja ahkeraa treenausta. Eli siis, tästä eteenpäin Katajakulmaedustus jyllää koulu - ja esteratsastusksen lisäksi gymkhanassa!
Jatkaen vielä vähän tuntiaiheessa on syksyn saapuessa muutamia vanhempia poneja vedetty eläkkeelle tuntihommista. Tänä kautena tunneille ei lainkaan osallistunut 22v tamma Marmoon's Melinda eika 19v kantakirjaori Downhill Loreno. Molemmat ponit on vuokrattu omille, pitkäaikaisille ratsastajilleen (Mellu Anniinalle ja Lortti luonnolisesti Johannalle) joiden kanssa saavat sitten nauttia eläkepäivistään. Tai mikäli tässä tapauksessa eläkkeestä voi puhua, Lortti kun vielä kilpailee aktiivisesti ja Melindakin vasta 22v täytettyään jätti kilpa-areenat - Melindalle oli näet suunniteltu vielä vanhoille päiville yhtä varsaa. Tuntihommista tulee myös jonkun ajan kuluttua eläköitymään 20v tamma Lillebo Maj, mutta ainakin vielä luottoponimme tekee pirteästi tunnin päivässä.
Vanhojen ponien siiryttyä eläkkeelle on nuoremmat ponit siirtynyt tuntihommia tekemään. Esimerkiksi oma kasvattimme, pian 7v KK Unski on aivan todellinen tuntiponihelmi joita on vain yksi sadasta. Vaikka yritämmekin käyttää nuorta ponia säästeliäästi tunneilla ja pääasiassa vain kokeneiden ratsastajien alla tuntuu se olevan luotettava arempienkin ratsastajien kanssa. Toinen oma kasvattimme Kulman Marble ei tempperamenttinsa takia sovellu alkeistunneille vaan se käy tunneilla pääasiassa vain oman kisaratsastajansa kanssa. Muutaman kerran on Marble kuitenkin tuurannut muita poneja Helppo A-ryhmissä. Muut nuoret kisalupauksemme Bacardi Velvet ja Dressed In A Bunnysuit TOY käyvät myös tunneilla. Velvet on vähän tasaisempi ja käy kaikentasoisilla tunneilla, mutta Ressi käy vain kokeneempien tunneilla vilkkautensa vuoksi. Myös Lotan kisahevosena toiminut Oscia Yess on siirtynyt puoliksi tuntihommiin, tamma tuntuu enemmän nauttivan tunneilla kulkemisesta kuin isoista estekisoista - etenkin tamma rakastaa pienten lasten talutustunteja!
Sitten tuntihommista kisakuulumisiin. Lotan kisaura etenee hyvin, tai ainakin innostusta tuntuu riittävän. Ykköskisatykkeinä toimivat tällä hetkelle edelleen vuokralla oleva Ariel WK, joka on kyllä kaikin puolin supertamma. Upean estepään lisäksi myös todella kiltti hoidettava, tätä jaksaa Lottakin ylistää maasta taivaisiin. Myös vanha kisakumppani Drowsy on nousemassa 140cm luokkiin jos ruunalla kapasiteetti vain riittää. Sen sijaan nuorelta tammalta, Koivulehdon Martalta ei kapasiteettiä puutu ja siitä Lotan onkin tarkoitus tehdä ensimmäinen "jättiluokkien hyppääjä". Paljon aikaa kuluu myös "nuoren lupauksen" KK Classicon kanssa. Classico on tosi omapäinen ja kuuma nuori ori, joka estekisoissa meinaa ihan vallan villiintyä. Lotta on kisannut Classicon kanssa 80cm esteluokkia ja parit koulukisat, oriin täytyy kuulemma oppia kisapaikalla kuuntelemaan - ja parhaiten se onnistuu niin kun on kisatunnelma muttei yhtään estettä.
Ja kisauutisten kautta on luonteva siirtyä varsauutisiin! Meillä on tallilla tällä hetkellä vain kolme paijattavaa pikkuvarsaa, puokkivarsa (ja Lotan suosikki...) KK Carnicia 2v, sekä nyffitamma (tämäkin Lotan silmäterä) KK Minney 2v ja vielä yksi Lotan ihannoimma 2v poni, Kulman Merlin. Näistä poneista ainakin yksi on myytävä, Lotta alkaa kallistua ehkäpä KK Minneyn puoleen koska Carnicia on Martan varsa ja Merlin on tuleva shettisjalostusori. Toisaalta Minney on ihanan Marblen varsa, joten siitä luopuminenkin on varmasti haastavaa... Näiden ponien lisäksi muita nuoria on ratsukoulutettava rp-tamma Feelin' Flirty TOY sekä vuotta vanhempi (4v) Bacardi Blanche. Tälle vuodelle ei enempää varsoja periaattessa pystyttäisi tilanpuutteen vuoksi teettämään, mutta ainakin Melindalle täytyy saada varsa ennen kuin tamma on niihin puuhiin liian vanha. Ja ties kuinka kovaksi se varsakuume sitten talvea kohti yltyy...
Kattavan syksykuulumispläjäyksen lisäksi on tulossa lähipäivinä vielä kooste Katajakulman mestaruuksista jotka kisattiin tänä viikonloppuna!
lauantai 28. elokuuta 2010
Harjotuskisat Katajakulmassa
Pitkästä aikaa järjestimme Katajakulmassa pienempiä, ihan tavallisia ratsastusluokkia sisältävän kisapäivän - ja täytyy kyllä sanoa että meidän porukan mielestä päivä oli ainakin tosi onnistunut ja kiva!
Katajakulman edustustiimin - Team KK:n - pitämä puffetti oli käytössä koko päivän ajan ja tuntui kisakatsojille kelpaavan itse leivotut pullat ja sämpylät vallan mainiosti. Myös muutaman tunnin ajan pyörinyt ponitalutus oli hyvin suosittu lasten keskuudessa ja tuntui talutusponina toimiva Cacaro nauttivan lasten huomiosta vähintään yhtä paljon kun lapset ponilla ratsastuksesta.
Päivän neljä koululuokkaa sujui hyvin ja yllättävän ripeästi, olimme talkooporukan kanssa varautuneet vielä suurempaan lähtijämäärään. Katajakulman porukka otti muutaman sijoituksen myös koululuokista, Virpi Ravardaolla kakkossijalle helpossa ceessä, Johanna neljänneksi Velvetilla Helpossa Beessä ja Anniina Marmon's Melindalla kakkoseksi helpossa Aassa. Aivan mahtavalta tuntui Melindan sijoitus sillä tamma alkaa pikkuhiljaa lopetalla kisauraansa ja teki jäähyväiskoulukisansa helppo A-tasolla jossa tammalla ei ole ikinä ennen startattu!
Katajakulman odottama luokka, ratsastuskouluoppilaille avoin K.N. Special koululuokka ei mennyt aivan odotusten mukaisesti Katajakulman osalta. Tässä luokassa kaksoisvoiton otti Målmgardin ratsastuskoulu, ekana Saara hevosella Moinnine ja tokana myös Saara ratsulla Olivia II. Esteluokissa 70cm oli avoin vain ratsastuskouluoppilaille ja siinä luokkavoittoon ratsasti Härmäpajua edustava Helena hevosella Miranda. Kakkossijalla oli jälleen Målmgardin ratsukko Saara - Sebastien GER.
Esteillä Katajakulman kannustusjoukot hurrasivat kunnolla kun sekä 80cm että 90cm luokkien luokkavoitot nappasi Katajakulman ratsastajiin lukeutuva Anniina. 80cm luokassa voittoponina oli hienosti kisauraansa päättävä Marmoon's Melinda ja 10cm korkeammassa koitoksessa ratsuna tulevaisuuden lupaus Kulman Marble. Pisttenä iin päälle myös 90cm luokan kakkossija matkasi kotitallin ratsukolle, Johanna ja lupaava ponitamma Bacardi Velvet saivat sinisen ruusukkeen.
Seuraava tapahtuma odottaa jo ensiviikonloppuna kun kilpaillaan nf-ponien kyvyt esiin-kilpailuissa. Kutsu tapahtumaan on julkaistu, ja osallistumisia otetaan edelleen vastaan. Ja vaikkei omaa nf-ponia omistaisikaan, katsojatkin ovat tervetulleita viettämään upeaa ponipäivää!

lauantai 21. elokuuta 2010
Syyskuun tapahtumia
Syyskuu on täynnä erilaisia tapahtumia Katajakulmassa. Sen lisäksi että viikkotunnit pyörivät koko kuun läpi hyvinkin säännöllisesti ja aktiivisesti on meille tapahtumia lähes joka viikonlopulle.
Vielä elokuun puolelle olemme saaneet mahdutettua yhdet pienet harjoituskilpailun tyyppiset kisat, joissa lajeina on sekä este - että kouluratsastus. Luokat ovat pääasiassa ihan helppoja, koulussa luokat alkavat helposta ceestä ja esteillä 50-60cm luokasta. Näiden kisojen tarkoituksena onkin että Katajakulman omat tuntiratsastajat (muutkin kuin edustusjoukkuelaiset) pääsevät kisakokemusta kartuttamaan ja vähän testailemaan taitojaan ulkopuolisiakin ratsukkoja vastaan. Toiveissa ja haaveissa olisi että tälläisiä pikkukisoja saataisiin useamminkin järjestettyä - ne kun tunnelmaltaankin ovat yleensä niin kivoja ja kannustavia.
Syyskuussa sitten meillä on heti ekana viikonloppuna new forest-ponien kyvyt esiin - tapahtuma joita tämän vuoden alkupuolella järjestettiin kaksikin kertaa. Kesällä kyvyt esiin - tapahtumia ei järjestetty kertaakaan, mutta ennen vuoden vaihtumista olisi tarkoitus parit tilaisuudet saada pidettyä. Nämä tilaisuudet ovat siitä kivoja että saa aina vähän käsitystä siitä, minkä tasoinen se oma kasvatti on ja mihin tulee kasvatuksessaan pyrkiä. Toivotaan että syyskuun tilaisuuteen saadaan reippaasti osallistujia, yleensä tilaisuudet ovat jääneet harmittavan pieniksi. Katajakulman poneista osallistuu ainakin 4v Bacardi Blanche sekä mahdollisesti 2v KK Minney.
Heti kyvyt esiin-tapahtuman jälkeisenä viikonloppuna kilpaillaan viime vuoden tapaan Katajakulman mestaruuksista! Kilpailuthan ovat avoinna vain Katajakulman tuntiratsastajille ja yksityisenomistajille, ja lajeina perinteiset este - ja kouluratsastus. Jännittävää nähdä ketkä ovat tämän vuoden yllätysmenestyjät vai viekö vanhat konkarit kaikki jaossa olevat palkinnot. Lotta ottaa osallistumisia vastaan, ja perinteen mukaan jokaiselle ratsastajalle arvotaan hevonen jolla pääsee mestaruuteen osallistumaan!

perjantai 20. elokuuta 2010
Ponivoittajia ja estemestareita
Olimme koko nyffiponisakin kanssa Citruksen järjestämissä poninäyttelyissä ja kotiin tuotavaksi oli iloisen mielen ja hienojen ponien lisäksi monta palkintoruusuketta - sekä paljon mainetta ja kunniaa!
Nuorten NF-ponien luokassa oli vain yksi ainokainen osallistuja, meidän nuori ja pirteä Blanche tammamme. Kehäkavereiden puutteesta ei Blanche hämmästynyt vaan vakuutti tuomarin niinkin hyvin että nappasi kakkospalkinnon. Luonnollisesti myös parhaan nuoren palkinto meni meidän Blanchelle, ja olimme kyllä todella ylpeitä ponin saamista kehuista.
Tammaluokassa sen sijaan osallistujia oli jo hiukan useampi, mutta Katajakulmaa edustavat Masterpiece Fiolda ja Östevis Nori eivät jääneet toinen toistaan upeampien näyttelyponien jalkoihin - päinvastoin! Ihanan värinen ja melko siro Nori miellytti tuomaria niinkin paljon että se voitti koko luokan saaden rakenteestaan ykköspalkinnon ja lisämaininnan paras nf-tamma! Vaikka Fiolda jäi ilman arvonimiä, sai sekin kakkospalkinnon mistä on syytä olla ylpeä.
Veteraaniluokkaan meiltä osallistuivat Downhill Loreno sekä Marmoon's Melinda - niin käsittämätöntä se kuin onkin että nämä kaksi suosikkiponiani ovat jo veteraani-iässä! Lortti oli aijeminkin saanut kehuja rakenteestaan joten olimme hyvin tyytyväisiä oriin samaan I-palkintoon, myös Melinda yllättyi iloisesti saaden II-palkinnon. NF-oriluokassa taas oli varmasti päivän kovin taso, peräti kuusi ykköspalkinnon saanutta oria - ja joukossa Katajakulman Zoom out Monzuun!
Seuraavan päivän NF-voittajaluokkan oli kutsuttu meiltä Östevis Nori sekä Bacardi Blanche. Jälleen odottamaton menestys kohtasi meitä kun Östevis Nori kuulutettiin koko näyttelyiden parhaimmaksi New forest poniksi!
Olisimme kovasti tahtoneet julkaista tähän viikonlopun ruusukesatoa, mutta teknisten ongelmien vuoksi se jää sitten toiseen kertaan...
Menestyminen kisoissa ei rajoittunut vain näyttelyihin, vaan Mäntykorven Kartanon estekisoissa Katajakulman porukka menestyi ihan mukavasti. Gretiton nopeus todistettiin taas kun se voitti 100cm luokan ja tasaisia tuloksia tehnyt Marika - Barona olivat samaisessa luokassa kolmossijalla. Pikkuhiljaa isompiin luokkiin siirtynyt Houdini oli kolmas 110-115 luokassa mistä olin kovin ylpeä. Seuraavassa luokassa (120cm) oli Oscia Yessin vuoro loistaa - ja tammahan loisti voittamalla koko luokan. Ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi sijoituksia yhdelle päivällä, lisäsi Ariel oman kakkossijansa sijoituspottiin 130cm luokassa.

lauantai 7. elokuuta 2010
Katajakulma NF-Ponyshow 2010 II-osa
Tokana päivänä ponyshowssa oli vuorossa este - sekä kouluratsastus jotta saataisiin selville tämän vuoden koulu - ja estemestarit. Katajakulman omat ratsukotkin olivat treenanneet ahkerasti jotta voisimme tarjota kunnon vastuksen ulkopuolisille kilpailijoille. Vaikka osallistujia oli harmittavan vähän, näimme kuitenkin tiukkaa aikakamppailua, taitaavaa ratsastusta ja upeaa yhteistyötä ratsukon kesken.
Helppo Cee oli kilpailupäivän aloitusluokka. Luokkavoittoon vain muutaman prosentin erolla ylsi Meisi ponilla Ness' Deano ennen Katajakulman omaa ratsukkoa, Anniinaa Kulman Marblella. Voittajan tuomaripaperissa kehuttiin muun muuassa tahdikkaita liikkeitä sekä ryhdikästä ja täsmällistä ratsastusta. Vain viiden osallistujan helppo C-luokan jälkeen oli vuorossa Helppo B jossa arvostelukriteerit olivat jo hiukan tiukemmat. Helppo Been voittajaksi kruunattiin Ira ponilla Östevis Nori. Tuomari oli mielissään ponin rehellisestä työskentelymuodosta ja ratsastajan eleettömästä ratsastuksesta. Eleettömästi ratsasti myös kakkossijan napannut Meisi. Tällä kertaa ratsuna Meisillä oli Suicide Dancer.
Helppo A oli päivän viimeinen ja vaativin kouluratsastusluokka ja siinä kruunattiin Ponyshow'n koulumestariratsukko vuosimallia 2010. Mestaruusloimen ja kunniamaininnan vei Anna ponilla Seguett' Smau SWE ja kakkossijalle tässä luokassa itsensä ratsasti jälleen Meisi joka napsi sijoituksia jo aijemmista luokista. Meisin kilpakumppanina oli tässä luokassa Ness' My Wonderland. Luokan tuomarit lähes mykistyivät voittoratsukon esityksestä ja kehuivat ratsukkoa erittäin lupaavaksi ja sopusuhtaiseksi.
Rauhallisten koululuokkien jälkeen siirryttiin astetta vauhdikkaampaan lajiin, esteratsastukseen. Ensimmäisessä luokassa estekorkeus oli 60cm. Jokaisessa koululuokassa sijoittunut Meisi jatkoi ruusukkeiden haalimista, voitto 60cm luokasta irtosi ratsulla Koivulehdon Lovie. Hyvänä kakkosena Temari sympaattisella Magical Mist-ponillaan. 80cm luokassa jatkoimme samalla radalla, vain hiukan korkeammilla esteillä. 80cm luokassa huomasimme myös että kun koulupuoli on hallussa pärjää esteradoillakin - ponyshown koulumestari Anna & Seguett' Smau SWE voittivat kauniilla, tasaisella radallaan tämänkin luokan.
Vielä ennen esteiden pääluokkaa oli vuorossa 100cm luokka jossa rata tarjosi enemmän teknisiä haasteita ratsukoille kun kaksi ensimmäistä luokkaa. Luokassa näimme vain yhden tuplanollan jonka ratsastanut Berni - Carolina XV luonnollisesti voittivat luokan. Kakkossijasta sen sijaan kamppaili kolme ratsukkoa jotka kaikki saivat uusinnassa yhden pudotuksen. Nopeimmin uusintaradan suoritti kuitenkin Anniina ratsullaan Marmoon's Melinda.
110cm korkeudella ratsastettava esteiden pääluokka keräsi mukavan määrän katsojia, ja erinomaisen jännitysnäytelmän luokan ratsastajat tarjoilivatkin. Muutaman sekunnin sadasosan erolla voiton vei katajakulman tallin oma ratsukko, Marika lumenvalkoisella Barona SWE-ponilla. Kakkoseksi sijoittui Meisi, Meisin ratsuna oli Katajakulman kasvatustyötä oleva KK Kastanja poni joten luokka oli Katajakulman puolesta hyvin onnistunut!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)