Koska se tänne rantautui? Viikko sitten oli kuraa, loskaa, vettä ja harmaata. Tänä aamuna pakkasta oli kymmenen astetta ja lunta maassa kaksikymmentä senttiä. Viikon aikana onkin riittänyt hulinaa kun olemme etsineet hepoille toppaloimia, varastoineet kesän sadeloimet ja klipanneet aktiivisemmin treenattavia ratsuja. Tuntihepat saavat kasvattaa kunnon lämpimän talvikarvan, mutta vähemmän tunneilla käyvät Gretito ja Classico ajeltiin melkein kokonaan nakuiksi.
Talven kynnyksellä aloitettiin tallissa myös hevoskannan pienennys. Talliporukalle ja rahapussille alkoi olla jo liikaa lähes kolmenkymmenen hevosen omistaminen, siivottavia karsinoita ja tarhoja oli loputtomasti, täytettäviä rehu - ja vesiastiota oli liikaa sekä kaikenlaista muuta puuhaa kertakaikkiaan mahdottomasti.
Jätimme Katajakulmaan yhdeksän tuntihevosta, jotta tuntitoimintamme saadaan pysymään vielä aktiivisena ja virkeänä. Tuntsareista kaksi on Katajakulman omia kasvatteja, kiltti ja rauhallinen KK Unski, sekä hiukan haastavampi ja tempperamenttisempi Kulman Marble. Näiden kahden lisäksi tuntihommista löytyy kolme muuta new forestia, kokeneet Östevis Nori sekä Aittolan Onni ja vasta tuntiuraansa aloitteleva viisivuotias tamma Bacardi Blanche - joka luonnollisesti käy tunneilla vain pari kertaa viikossa, parhaimpien oppilaidemme alla. Nyffien lisäksi tunneilla työskentelee pikkuratsastajille suunnattu poniristeytysruuna Tiptoe, sekä vähän kookkaammat hevosruunat, L'Houdini sekä Ravardao.
Tuntihevosten lisäksi tallissa asustelee Lotan yksityishevonen, KK Classico sekä Lotan silmäterä "Tito" joka käy satunnaisesti tunneilla tuuraamassa. Tallin jalostusoriina toimiva Downhill Loreno on vuokrattu oriin pitkäaikaiselle ratsastajalle, Johannalle joka kisaa ja hoitaa Lorttia kuin omaa hevostaan. Tallissa asuu myös Lotalle erityisen tärkeä ponitamma, Kulman Melinda joka on vasta kolmivuotias - tärkeäksi Melindan tekee se, että se on Lotan ensimmäisen oman ponin (Marmoon's Melindan) viimeinen varsa. Marmoon's Melindahan lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi pari viikkoa sitten.
Kun tallitilanne ollaan saatu selvitetyksi on luvassa paljon toimintaa. Mm, viime talvena ratsastettu Katajacup starttaa jälleen joulukuussa, vain viikkoa ennen syystuntikauden päättäjäiskisoja. Suunnitteilla on myös pikkujoulut sekä jouluratsastus joista lisää tietoja lähempänä... :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti