sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Esittelyssä Team KK

Vihdosta viimein saadaan julkaistuksi tämä Team Katajakulmalaisten esittely :)

JOHANNA RANTANEN, estejoukkue
Viisitoistavuotias Johanna on meidän talliporukan nörtti. Tummatukkainen, vakavakasvoinen tyttö taitaa repiä jokaisesta kokeestaan vähintään kympin, on aina ajoissa joka paikassa ja tekee kaikki työt viimeisen päälle huolella. Näistä ominaisuuksista ei varmasti ole haittaa kun Johanna on uhannut peruskoulun ja lukion jälkeen opiskella eläinlääkäriksi.

Ratsastajana kertakaikkisen taitava. Johanna ratsastaa eleettömän kauniisti ja rauhallisesti ja tuleekin parhaiten toimeen herkkien hevosten kanssa. Vaikka sileällä ratsastus sujuu hyvin, on esteet kuitenkin enemmän Johanna laji, vaikka monet ihmettelevätkin miten näin hiljainen tyttö voi ratsastaa kylmäpäisesti huiman kokoisia esteratoja ja tehdä mielettömän tiukkoja uusintaratoja. Johanna vuokraa meidän tallin Lorenoa ja sen lisäksi ratsastaa edustusjoukkuessaa Blanchea, menestystä on tullut Lortilla jopa 120cm luokissa.

ANNIINA RAJALA, estejoukkue
Anniina on Johannan vastakohta. Villi blondi puhua pälpättää jatkuvasti, unohtelee asioita eikä ole varmastikaan ikinä ajoissa. Tästä huolimatta Anniina on yksi Lotan luottoihmisistä, tyttö tulee toimeen hankalien hevosten sekä ihmisten kanssa ja tuntuu oikeasti nauttivan kaikista vastenmielisimmistäkin tallihommista - kuka oikeasti tahtoo siivota kaikki tallin karsinat yksin tai haravoida pihaa vapaaehtoisesti?

Anniina on meidän tallilla nimetty hankalien tammojen ratsastajaksi. Kukaan ei todellakaan tiedä, mistä tälläinen erityiskyky on peräisin mutta kaikista tempperamenttisimmät ja tuittupäisimmätkin poniyksilöt ovat parin ratsastuskerran jälkeen sulaa vahaa Anskun käsissä. Ehkä tytön ehdoton päättäväisyys ja rohkea ratsastustyyli vaikuttavat asiaan. Ansku paneutuu ratsastukseen aina huolella ja jaksaa jäädä tunnin jälkeen pohtimaan hyviä ja huonoja puolia vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Tytön menestysratsu Marmoon's Melinda kuoli viime vuoden puolella ja tällä hetkellä Anniina ratsastaa omaa kasvattiamme Kulman Marblea - erinomaisella menestyksellä, he napsivat voittoja tasaisesti 100-110cm luokista.

ALEXANDRA KATAJA, estejoukkue
Alexandra on tiimimme uusin tulokas, huomasimme Allun lahjakkuuden kun hän ilmestyi tavallisille tunneilla ja pian anelimme häntä liittymään joukkueeseemme. Neljätoistavuotias on perinteinen suomineito, vaaleat pitkät hiukset ja ällistyttävän siniset silmät. Joskus Alexandra saakin kuulla vaaleasta hiusväristään esittäessään typeriä kysymyksiä tai puhuessaan outoja juttujaan.

Alexandra ratsastaa tehokkaasti ja saa pahimmatkin laiskuriponit liikkeelle ja ruotuun. Joskus välillä ratsastus on niin tehokasta, että kuumakalleponit meinaavat hypätä nahoistaan kuumuessaan. Alexandra on tunnollinen tallityttökin, vaikka välillä aikaa taitaa kulua enemmän siihen höpöttelyyn kuin hommien hoitamiseen. Alexandra on voittanut puolelleen sympaattisen Onniponin ja ratsukko tähyääkin tänä vuonna vähän isommille esteradoille.

LOLA NILSSEN, estejoukkue
Lola on vaahtosammuttimen kokoinen, mutta silti hyvin näkyvä persoona. Lola naureskelee jatkuvasti niin että kiharainen hiuspilvi vain hetkuu ja tallikäytävillä raikuu. Espanjalainen veri virtaa vahvasti Lolan suvussa ja tyttö espanjalaiseen tapaan puhuu erittäin paljon, todella äänekkäästi ja usein jopa muiden ihmisten päälle. Ei pidä siis hätkähtää jos tallikäytävillä kajahtavan "Lola, turpa kiinni!" komennon seurauksena tyttö vain hymyilee aurinkoisesti.

Lola on viimeaikoina kokenut ratsastajaurallaan vähän takaiskuja kun hänen ykkösmenestysponinsa Fiolda jouduttiin myymään eikä tytön käyttöön jäänyt enää yhtä potentiaalista ja taitavaa esteponia. Lola kuitenkin osoitti jälleen kerran sinnikkyyttä ja positiivista elämänasennettaan jatkaen työskentelyä hiukan vaatimattomimpien ponien kanssa. Nyt Lola voikin ylpeästi ottaa kunnian KK Unskin estemenestyksestä ja siitä kuinka laiskanpullea tuntiponi nousi esteratojen kuninkaaksi. Seuraavaksi Lolan projektina on saattaa kilparadoille veikeä Östevis Nori joka pikkuhiljaa palailee varsalomalta.

JENNA "JENSKU" VUORIKYLÄ, koulujoukkue
Hento, enkelimäiset kasvot omistava Jensku on talliporukan monilahjakkuus. Sen lisäksi että hevoshommat sujuvat hienosti, omaa tyttö erityistä lahjakkuutta muun muuassa myös laulamiseen ja piirtämiseen, mistä voimme tietenkin hyötyä vaikkapa mainoksia tai esitteitä laadittaessa.

Jensku tulee toimeen erinomaisesti kevyiden ja sirojen ratsujen kanssa, koska tytön ratsastus ja avut ovat niin kevyitä, että laiskempi ratsu ei korvaansakaan niille lotkauta. Erinomaista työtä Jensku on tehnyt Lotan Tito-ruunan kanssa, jonka selkään vain harvat ja valitut päästään - ja jonka selässä vielä harvempi onnistuu suoritumaan kouluradoista kunnialla läpi.

IRA LOUHELA, koulujoukkue
Ira on rauhallinen, vähän hiljainen ja välillä jopa vähän vakavamielinen. Käytännöllinen Ira ei ryntää suinpäin mukaan muiden tyttöjen hullunkurisiin ideoihin, vaan seurailee mielummin sivusta ja esittää lopulta sarkastisia kommenteja siitä, kuinka olisi ollut hyvä hiukan ensin miettiä ja harkita ennen ideoiden toteuttamista.

Iran ratsastuksessa vahvin alue on tytön istunta. Näyttää siltä että Ira ei hevosen selkään noustessaan tee yhtään mitään, mutta silti jokainen poni on muutaman kierroksen jälkeen aivan erinäköinen, rento ja pyöreässä muodossa. Ira on tällä hetkellä pisimpään kuulunut koulujoukkueeseemme ja saavutti aikoinaan loistavaa menestystä Lilli-ponilla. Lilli-ponin nukkuessa pois vastaavanlaista kisatykkiä ei Iralle heti löytänyt, mutta nyt kun alla on lupaava Ravardao-ruuna, voi kaikki olla mahdollista.


KARITA ALHONEN, koulujoukkue
Pitkänhuiskea Karita on yksi talliporukamme viisaista ja rauhallisista henkilöistä. Karita osaa muiden innostuessa vähän rauhoitella tyttöporukkaa, mutta tarvittaessa tarttuu hyvään ideaan ja alkaa tarmokkaasti viedä sitä eteenpäin. Karitan käytännöllisyyden ansiosta meillä on muunmuuassa edustusjoukkuelaisten ylläpitämä kahvio.

Karitan ratsastusura on klassinen tarina siitä, kuinka esteratsastajasta muuttuikin pesunkestävä kouluratsastaja. Karita menestyi esteillä pikkuluokissa ihan kivasti, mutta isompia esteitä treenaillessa myönsi korkeiden esteiden ihan oikeasti hirvittävän. Näin kunniahimoinen ratsastaja siirtyi kouluratsastuksen pariin ja onkin nopeasti päässyt mukaan koulujoukkueeseemme. Karita soveltuu erinomaisesti pikkaisen kookkaampien ratsujen selkään, sillä pitkät jalat takavat hyvän tuntuman pyöreämmänkin vatsan ympärille. Tämän vuoden alusta alken Karita on totuttu näkemään tallimme kookkaimman ratsun, L'Houdinin selässä ja pari on käynnistellyt yhteistyötään myös kilparatojen puolella.

MILLA ALHONEN, koulujoukkue
Kolmetoistavuotias Milla on tiimimme nuorikko ja murtaa tehokkaasti myyttiä siitä, ette kouluratsastajat ovat siistejä, viisaita ja rauhallisia tyyppejä. Milla on kiistatta sotkuisin joukkuelaisemme, ratsastuskamppeet yleensä löytävät omille paikoilleen mutta taukohuoneessa eväspaperit, luetut lehdet ja tytön vaihtovaatteet lojuvat ties missä.

Milla aloitti koulujoukkueessa ponilla, joka ei tehnyt hommaa taatusti helpoksi - nimittäin Tiptoella. Tämä villi esteviikari ei meinannut millään asettua kouluaitojen sisäpuolelle, mutta sitkeän työskentelyn tuloksena alkoi Topikin taipumaan koulukiemuroihin. Nyt meillä on Millalle etsinnässä seuraava poni, jolla olisi sitten helpompi päästä vielä edistymään ja etenemään.

Tammikuun tapahtumia

Tammikuun ekat kisat ja kisasijoitukset on käyty napsimassa. Tänä viikonloppuna kisailimme aika lailla loistavalla menestyksellä Hentokorten pienissä kisoissa. Molempina päivinä liekeissä oli tuttuun tapaan Johanna joka voitti molemmat luokat johon osallistui. Eka voitto tuli lauantaina kasikympistä Blanchella, joka ei enää lainkaan arastele kisaesiintymisiä - päinvastoin, se tuntuu yltävän aina parhaimpaansa kisaradalla. Ja toka voitto sitten sunnuntaina 110cm luokasta Lortilla, upeaa nähdä että meidän Lorttimme on ihan huippukunnossa vielä lähes kaksikymppisenä!

Omiin ratoihini ja hevosiini olen enemmän kuin tyytyväinen. Tito on taas löytänyt uusintavireensä ja otti voiton metrisessä luokassa. Ihan mielettömän positiivinen yllätys oli tuontiponimme Damarrowin voitto 90-100cm luokassa, vaikka yhteistyömme on tosi tuoretta teki poni täyden kympin suorituksen. Näiden voittojen lisäksi nappasi Lola ja Unski nimiinsä kakkossijan 80 senttisestä. Toinen tuontiponimme Lissabon osallistui myös 90-100cm luokkaan, mutta sai radalta yhden pudotuksen, jonka ponin ratsastaja otti kyllä täysin omiin nimiinsä - Alexandra kertoi vähän hermoilleensa näin isolla radalla ja tehneensä typerän askelvirheen.

Syntyipä meille tammikuussa myös tämän vuoden eka kasvatti. Östevis Nori varsoi 20. päivä tajuttoman söpön orivarsan jonka isänä on hieno kasvattimme KK Uuno. Aika hassu sattuma, että viime vuoden eka kasvatti syntyi myös kahdeskymmenes päivä... Varsa on todella rauhallinen ja rento tapaus, se ei todellakaan pienestä hätkähdä ja jää paljon mielummin karsinaan makoilemaan kun lähtee ulos riehumaan. Pari kertaa olemmekin jo ehtineet miettiä, miten kaksi näin yliaktiivista ja energista hevosta voi saada näin flegmaattisen varsan. Pitkän pohdinnan jälkeen nimesimme varsan Kulman Fabrianoksi, ihan ekana ajattelimme että Kulman Nalle sopisi tälle kuin nenä päähän mutta kun joku muistutteli että tästähän kaavailtiin sitä tulevaa huippujalostusoria niin tulisi nimenkin olla vähän "hienompi". Näin ollen Nalle jäi vain varsan lempinimeksi.

Sitten tuontiponikuulumisia jos joku blogia lukeva olisi vaikka poneista kiinnostunut. Ihana ponitamma Deedee (Llwyddlane Daffony) on jo löytänyt uuden kodin, vaikka melkein teki mieli pitää tamma kokonaan meillä. Toivottavasti Deedeen ja uuden omistajan yhteistyö lähtee sujumaan hyvin!

Damarrow ja Lissabon osallistuivat ekoihin kisoihinsa Suomessa, kuten tuosta ylempänä jo kerrottiin. Kisat sujuivat tosi kivasti, ja tämän lisäksi ponit ovat tehneet jo pari viikkoa tuntitöitä noin kolme-neljä tuntia viikossa. Täytyy sanoa, että toivon todella ponien löytävän kodin nopeasti sillä muuten näistä luopuminen tulee olemaan mahdotonta. Nyt olen jo miettynyt mahtuisiko meille yksi jalostusori lisää tai tarvitsisimmeko Lissabonin kaltaista luottoponia tunneille...

lauantai 15. tammikuuta 2011

M : Tanskalaisia suoritusponeja

Vihdosta viimein ehdin julkaista vähän tarkempia tietoja näistä Tanskalaisista tuontiponeista, jotka tulivat Suomeen 23.12.2010. Kaikki ponit siis asuvat Katajakulman tallilla, johon niitä on mahdollisuus tulla koeratsastamaan. Niin kauan kun ponit meillä asuvat, tekevät ne kevyesti tuntitöitä ja hankkivat kisakokemusta Suomesta.

DOWNHILL LISSABON
s. 1999
new forest, ruuna
141cm, ruunikko

i. Don Weldoy
e. Larina

ko. HeB, re. 110cm
kisattu Tanskassa kansallisia 100-110cm ratoja, Suomessa ei vielä kisatuloksia.

"Lissabon oli yksi ehdottoman kiinnostava poniehdokas jota paloin halusta päästä koeratsastamaan Tanskaan saapuessani. Olihan se samasta emästä, kuin Katajakulman pitkäaikainen jalostuosri Loreno.

Poni ei luonnossa kuitenkaan ollut erityisen vakuuttava. Se luimisteli kaltereiden takaa jöröjukkamaisesti, eikä osoittanut sen suurempaa kiinnostusta minuun - suhtautui vain viileän etäisesti.
"Lissabon on meidän mörökölli, mutta ikinä ei se ole purrut tai potkinut" Ann-Liza hymyili ja pörrötti tummaa, huolellisesti nypittyä harjaa.

Lissabon ei liikkunutkaan niin häikäisevästi kun olin odottanut kun Downhillin ratsastaja sitä minulle esitteli. Liikkeet olivat tahdikkaat, mutta huippukouluponeille ominainen loiste ja lennokkuus liikkeistä kuitenkin puuttui. Coolin viileästi tasaisessa peräänannosssa kulkeva ruuna kuitenkin suoritti
pohkeenväistöt, laukanvaihdot ja avotaivutukset. Ensimmäisen kerran näin Lissabonin höristävä korvia pari metriä ennen ristikkoestettä. Ruuna nakkeli niskojaan ratsastajan odottaessa askelta, mutta kun ponnistuspaikka löytyi se suuntasi korvat eteenpäin ja liisi viimeiset askeleet esteelle.

Pääsin itse koeratsastamaan Lissabonia seuraavan päivänä. Ensimmäisten askelien aikana tunsin sen että ruuna oli ollut ammattitaitoisen ratsastajan alla koko ikänsä. se vastasi painoapuihin herkästi ja reagoi ratsastajan apuihin nopeasti ja rehellisesti. Esteillä sama miellyttävä fiilis säilyi, ruunalla oli itsellään tarkka estesilmä joten se oli helppo tuoda oikeaan ponnistuspaikkaan. Hyppytyyli ruunalla oli kuitenkin melkoisen omaperäinen, ensimmäistä isompaa okseria ylittäessä ruuna tuntui pysähtyvän kesken hypyn jonka jälkeen se kuitenkin - ikään kuin ilmasta - potkaisi lisää vauhtia.

Lissabon esiintyi myös kansallisissa estekisoissa joita pääsin paikan päälle seuraamaan. Ruunan käytös oli koko ajan ammattimaisen fiksua ja coolia, eikä ruuna sen kummemmin mahdollista jännitystään tai innostustaan näyttänyt. Esteet se kuitenkin ylitti jokaikisen korvat hörössä ja kun tarkasti katsoin, huomasin erikoisen hyppytyylin katsomastakin käsin. Lissabon ponnisti korkealle ylöspäin ja potkaisi kesken hypyn itsensä yli esteestä. Hauskasta tyylistä huolimatta, ruuna selviytyi näistä 110cm korkuisista esteistä vaivattomasti ja vielä niin nopeasti että se oli viides jättikokoisessa (55 osallistujaa) luokassa."

Kuulumisia Suomesta : Lissabon ei ole oikein tuntiratsastajiamme sytyttänyt mörököllimäisyydellään, mutta täytyy myöntää että itse olen ihan myyty tälle kylmän viileälle hapannaamalle. Olenkin lahjonut ponia tykkäämään minusta erilaisten herkkupalojen ansiolla, ja joskus Lissabon jopa höristää korviaan minulle.. Lissabon on toiminut tunneilla erinomaisesti ja tarjonnut haastetta kaikentasoisille ratsastajille.

Kilpailemaan Lissabon aloittaa Alexandran alla viimeistään helmikuussa. Ratsukon tavoitteena on kilpailla vähän koulua ja jonkin verran esteitä jotta ruunalle saadaan kisatuloksia suomestakin.

LLWYDDLANE DAFFONY
synt. 2003
new forest, tamma
134cm, punarautias

i.
e.

ko. vahva heB re. 110cm (yksittäisenä 125cm)
kisattu vain vähän, vaikka rutkasti potentiaalia.

"Ihan mihin käyttötarkoitukseen olet ponia etsimässä, Duffy-Daffy sopii siihen" Ann-Liza esitteli vakuuttavasti pienen, punarautiaan ponitamman. Duffy-Daffyn katse oli valpas, silmissä ilkikurista pilkettä. Näin saman tein tässä pienessä ponissa meidän Nori-tamman.

Duffy-Daffy ei kuitenkaan osoittautunut ihan sellaiseksi luotettavaksi alkeisponiksi joksi olin sen ehtinyt kuvitella. "Se on oikea hölmöläinen eikä mikään tunnu auttavan sen kurissa pitämiseen" Ann-Liza joutui kuitenkin myöntämään kun Duffy-Daffy oli riepotellut minua ympäri pihaa, karannut karsinastaan kun harjasin sitä ja liimannut kavionsa maahan juuri silloin kun ne oli tarkoitus puhdistaa. Ja pieni poni tuntui vain katselevan kaikkea tätä ähkimistäni huvittunut pilke silmissään.

En erityisemmin odottanut ponin ratsastusesittelyä, mutta Ann-Liza vaatimalla vaati että seuraisin Duffy-Daffyn ratsastusnäytöksen. Vastahakoisesti myönnyin, täytyihän ponissa jotakin ihmeellistä olla jos Ann-Liza sen laatuponitalliinsa oli hyväksynyt. Tammalla oli tosi lyhyet askeleet, se tikitti kovaa kyytiä ympäri maneesia kaikissa askellajeissaan ja näytti varsin huvittavalta lisätyissä askellajeissa.
"Mikään kouluponihan tämä ei ole näiden liikkeidensä takia, mutta kaikenmaailman laukanvaihdot ja koululiikkeet onnistuu kyllä hienosti" Ann-Liza vakuutteli kun taipuisa ponineiti esitti laukanvaihdot joka toisella askeleella ja siirtyi siitä sujuvasti sulkutaivutuksiin.

Ponin hyppäämistä oli ilo katsella. Se innostui ihan silminnähden ja halusi ylittää jokaisen esteen tyylikkäästi, puhtaasti ja korkealta. Estetreenien edetessä hämmästykseni sen kuin suureni, tämä minikokoinen Duffy-Daffy suorittu metrikympin radan hipaisematta yhteenkään valtavista oksereista.
"Tämä poni on syntynyt jouset jaloissa" minulle vakuuteltiin kun yksi oksereista nostettiin 120 senttimetrin korkeudelle. "Nyt Duffy-Daffy vastaa alkaa hypätä" Ann-Liza virnisti kun poni lähestyi lähes itsensä kokoista estettä määrätietoisesti, ponnisti kevyesti ja oli hetkessä esteen toisella puolella."

Kuulumisia Suomesta : "Deedee" lisänimen saanut tamma on päässyt nopeasti mukaan talliporukkaan. Pari karkureissua rehuvarastoon Topin kanssa, muutama aidan ali luikahtaminen ja harjapakin pureskelu käyttökelvottomaksi ovat olleet temppuja jotka nyt ensimmäisenä tulevat mieleen kun Deedeetä miettii. Toisaalta tamma on ollut ihan suosittu tuntiponi tunneilla, vaikka onkin vähän ripeämpää sorttia.

Deedee aloittaa kisaamisen mahdollisesti jo ennen helmikuuta ja ratsastajaksi tälle tammalle olemme valinneet Lolan - Lola on erikoistunut näiden pienten ja sirojen vauhtiponien ratsastukseen. Vaikka hienoilla poneilla on Lola ratsastanut, hyppäsi hän elämänsä ekan 120 senttisen juurikin Deedeen kanssa.

DOWNHILL DAMARROW
synt. 2002
new forest, ori
147cm, musta

i. Cobaret
e. Dorianda

ko. HeA re. 115cm
kisannut molempia lajeja kansallisella tasolla.

"Ihan ensimmäisenä Downhillin tallipihalla katse kiinnityi putkitarhaan jossa musta, lähes hevoskokoinen poni seisoi. Se katseli valppaana, pää pystyssä ja korvat hörössä tallipihan tapahtumia, näki meidän lähestyvän aitausta ja asteli matkaavoittavin askelin portille.

Damarrow lunasti kaikki toiveeni, vaikka olin jo ensi hetkestä lähtien tiennyt haluavani sen mukaani Suomeen. Sanalla sanottuna ori käyttäytyi fiksusti, kertaakaan vierailuni aikana en kuullut sen kiljuvan muille hevosille enkä kertaakaan nähnyt sen riehuvan asiattomasti. "Damarrow on luonnostaan täydellinen herrasmiesori" Ann-Liza hymyili.

Jännitin hirveästi kun Damarrowin kotiratsastaja mittasi jalustimet, kiristi satulavyötä reijän verran ja ponnisti oriin selkään. Hevonen seisoi paikallaan, vain rennosti ääniä paikallistavat korvat liikkuivat. Vihdoin tämä maagisen hyvätapainen ratsu lähti liikkeelle ja koko hevosen liikkuminen oli kaunista: määrätietoisen sulavaa ja ennenkaikkea todella eleganttia. Tämän ponin ei tarvinnut kuin liikkua, niin katseeni oli jumiutunut siihen.

Damarrowin selkään päästessä fiilis oli aikamoisen hieno. Poni oli tosi hevosmaisen tuntuinen isoine liikkeineen ja vastasi nöyrästi kaikkiin apuihin. Ennenkaikkea ratsastaminen tällä oli melko helppoa, ori hakeutui itse pyöreään muotoon ja kantoi kaikinpuolin itsensä todella hienosti. "No, miltäs tuntuu?" minulle virnuiltiin kun leveä hymy naamallani ratsastin temponvaihteluita ja kiemurauria pitkin maneesia.

Jos sileällä poni toimi hienosti, toimi se esteillä vähintään yhtä upeasti. Poni tuntui aina löytävän askeleen, vaikka sen olisi tuonut esteelle mitenpäin vain. Vaivattomasti laukka lyheni millimetrin mittaiseksi hyppelyksi ja piteni ilman ongelmia valtaviksi harppauksiksi. "Koitapa tää rata" Ann-Liza nosti esteet melkoisen reilun kokoiseksi, kokoa en edes uskaltanut kysyä mutta arvioin niiden olevan jotakin 120 senttimetrin paikkeilla. Damarrow nosti käskystäni pyörivän, rytmikkään laukan ja napsi esteen toisensa perään, homma oli helppoa - ohjasin ponin esteelle, tuin vähän pohkeilla ja poni lensi yli kaikesta mitä sen eteen oli pistetty"

Kuulumisia Suomesta : Damarrow on hurmannut ihan kaikki. Se on kertakaikkisen upea käytöksinen eikä aiheuta päänvaivaa kuten meidän oma Lortti-oriimme... Damarrow on osallistunut parille kokeneiden ratsastajien tunnille ja saanut kaikki ratsastajansa pyörryksiin. "Tää on mieletön!" "En mä tiennyt että poni voi liikkua näin" "Mähän vaan istun ja kato mitä tää tekee!" "Voi juma, en oo ikinä hypännyt noin isoja - täähän lensi ne!" Kommentit herrasta ovat olleet melkoisen mieltäylentäviä - eikä turhaan, itsekin viihdyn paremmin kuin hyvin Damarrowin selässä.

Damarrow on astunut meillä asustelevan Bacardi Blanche tamman ja aloittelee kisaamista Suomessa tammi-helmikuun vaihteessa. Olen itse ottanut kunnian ratsastaa Damarrowia kisoissa niin kauan kun poni löytää uuden kodin.

Kevätkausi käyntiin

Tämän viikon tiistaina starttasimme ratsastuksen kevätkauden, joka oli jo neljäs meidän järjestämämme tuntikausi. Tällä kaudella avainasemassa on pienet, tehokkaat ja tavoitteelliset ryhmätunnit joilla jokainen ratsastuksen harrastaja pääsisi omien toiveiden ja tavoitteiden mukaan harrastamaan. Otammekin maksimissaan neljä ratsastajaa yhdelle ryhmätunnille, mikä tuntuu ainakin pääkaupunkiseudulta tulevien ratsastajien mielestä olevan melkoista luksusta.

Perinteisesti ennen kevätkauden käynnitymistä oli viikko, jolloin talli oli täysin suljettu vierailta kävijöiltä. Tällä viikolla meillä kävi ihan ekana päivänä eläinlääkäri tekemässä terveystarkastuksia hepoille. Mitään ihmeellistä ei onneksi keneltäkään löytynyt ja raspauksetkin sujuivat ihan mallikkaasti. Eläinlääkäri suositteli vain Lortille hiukan tiheämpää raspausta, vanhalla ponilla kun on tärkeää olla moitteettomat hampaat. Tiistaina kävi hevoshieroja joka kävi kaikkien heppojen lihkasistot läpi. Positiivistä oli että vaikka hevosemme tekevät paljon tunteja oli niiden lihaksisto yllättävän hyvässä kunnossa. Meidän energiapommeilla Norilla ja Topilla oli vähän jumiutuneita ja jännittyneitä lihaksia, samoin kuin itseään hyvin ryhdikkäästi kantavalla Classicolla oli vähän kaulan lihakset jumissa. Houdinilta taas löytyi hienoista arkuutta epäsopivan satulan vuoksi, mutta satulaongelma ratkesi kun keskiviikkona vieraili satula-auto. Toinen joka sai aivan uuden satulan oli Blanche, jonka lihakset ovat treenin myötä alkaneet kasvaa vauhdilla.

Tällä kevätkautta edeltävällä viikolla läpiratsastin joka päivä kaikkia heppoja, ja vaikka olen paljon ratsastanut tuntui kymmenen hevosen päivittäinen ratsastus vähän takapuolessa! Mutta kyllä kaikki oli vaivan arvoista kun sunnuntaina oli kaikilla hepoilla muistissa oikein päin liikkuminen ja perusavut.

Eka tuntiviikko sujui alkuvalmistelujen ansiosta siis vallan mainiosti, ja useimmat hepat olivat ihan tyytyväisiä kun pääsivät liikkumaan muutaman tunnin. Ainakin karsinat olivat helpompia siivota ja tallissa vähän rauhallisempi tunnelma enenn aamuruokintaa kun hevosilla ei ylimääräistä sekoenergiaa ollut. Meidän Tanskan tuontiponit osallistuivat myös muutamille tunneille, ja olivatkin korvaamattomana apuna kun luottoponi Nori siirtyi mammalomalle 13.1. Etenkin pirtsakasta "Deedeestä" tykättiin kovasti, samoin kuin Damarrow ihastutti hienolla osaamisellaan. Lissabon taas teki perusvarmaa työtä jokaisella tunnilla, ja oli myöskin tykätty ratsu.

Kevätkausi jatkuu aina toukokuun loppupuolelle asti, jolloin tuntiratsastajat pääsevät mittelemään päättäjäiskisoissa :)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Mitä tapahtuu v. 2011?

Vuoden alussa on hyvä vähän muistella mennyttä vuotta, ja samalla tietenkin tehdä suunnitelmia seuraavalle vuodelle.

Vuosi 2010 kului Katajakulmassa osittain hiukan horroksessa. Tunnit pyöri tallilla koko ajan, mutta kilpailuiden ja muiden tapahtumien osalta meistä ei ulkopuoliset oikein saanut kuullakaan. Osaksi tämä varmasti johtui meidän huikeasta hevosmäärästä, parhaillaan meillä taisi olla yli kaksikymmentä hevosta joiden hoitoon, liikuttamiseen ja valmentamiseen meni valtavasti energiaa. Näin ollen talven saapuessa oli tehtävä jotain radikaalia ja myimmekin lähes puolet hevosistamme. Loppuvuonna toimintamme sai hiukan tuulta siipiensä alle ja jäimmekin odottelemaan seuraavaa vuotta ihan innokkaasti.

Mutta vuosi 2011 alkaa meidän osalta tosi vauhdikkaasti. Tämän vuoden ensimmäinen varsa syntyy ihan helmikuun alkupuolella ja seuraava sitten samaisen kuun loppupuolella. Ekat varsat syntyy meillä aika superyhdistelmistä, KK Uuno + Östevis Nori sekä Downhill Damarrow + Bacardi Blanche. Kasvatus vuonna 2011 tulee olemaan melko maltillista pienestä tammamäärästä johtuen, mutta tietysti olisi tänä vuonna hienoa rikkoa 20 kasvatin raja - vaikka siihen vaadittaisi näiden kahden syntyvän varsan lisäksi vielä viisi muuta...

Tuntitoimintamme lähtee tänä vuonna käyntiin heti tokalla viikolla, ja tuntikäytössä meillä on 6 ponia sekä 3 hevosta. Tuntitarjontamme on yhä monipuolista kuin muina vuosina, ihan alkeistunneista kokeneiden ratsastajien valmennustunteihin. Uutuutena vuonna 2011 meillä starttaa erilaiset hoitokurssit sekä olemme kaavailleet muutamia leirejä kesäksi.

Tuntikalenteri v. 2011
TI: 17-18 Helppo C, 18-19 Edustuskoulu, 19-20 Helppo A
KE: 16-17 Helppo A/B, 17-18 Gymkhana, 18-19 Alkeis
TO: 17-18 Helppo C/B, 18-19 Helppo A, 19-20 Helppo C
PE: 16-17 Jatkokurssi, 17-18 Helppo B, 18-19 Edustuseste
LA: Hoitajien palkkatunnit 12-16

Tavallisten tuntien lisäksi tallilla järjestetään maanantaisin 16-17 hoitokurssi I jolla perehdytään hevosten perushoitoon sekä perjantaisin 19-20 hoitajakurssi jonka suorittaneet voivat hakea hoitajaksi Katajakulman tallille.

Kilpailuiden osalta koitamme myös olla hiukan aktiivisempia. Tarkoituksena on järjestää entistä enemmän tallin ja lähiseudun tallejen kesken pikkukisoja jossa omat oppilaamme pääsevät vähän kilpailemista harjoittelemaan. Tämän lisäksi perinteinen Katajacup sekä Katajakulma NF-ponyshow syksyllä kuuluvat varmasti ohjelmaamme. Myös erilaiset new foresteille suunnatut tapahtumat ovat olleet jo pitkään suunnitteille, nf-ponien rotunäyttely, laatuarvostelut, mahdollisesti oripäivät jne.