Eilen aprillipäivänä kantavana ollut Marble järjesti meille ihan kunnon aprilliyllätyksen käynnistämällä varsomisensa aamuneljältä. Hetken sain Reettaa sängyn pohjalta herätellä ennenkuin molemmat rynnättiin tallia kohden. Reetta ei kyllä muistanut minkään valtakunnan aprillipäivää, joten tätä voisi käyttää ensi vuonna kunnon aprillipilana...
Meille syntyi sitten varsin vauhdilla lähes musta tammavarsa jolla oli selkeästi isältä peritty nätti tähti otsaa koristamassa. Nimeä ei tällä kertaa jouduttu sen pidempään pohtimaan, vaan yksimielisesti päätimme että tammasta tulee Kulman April, syntyihän se juuri huhtikuun ensimmäisenä päivänä! Monet tallitytötkin luulivat varsan olevan aprillipila kun Reetan kanssa hehkutimme Marblen varsoneen - yllätys taisi siis olla melkoinen kun karsinasta kurkistelikin ihka oikea varsa ;)
Kun tänään sitten meitä hellittiin vielä ihanan lämpöisellä kevätauringolla pääsi Aprilli ja Marble vähän ulkoilemaan. On suloista huomata kuinka prinsessamaisesta Marblesta muuttui yhdessä yössä huolehtiva, lempeä äiti joka ei ulkoilureissulla meinannut päästää varsaa mihinkään viereltään.
Aprillin synnyttyä meillä tallissa asustelee nyt kolme pikkuvarsaa - Aprillin lisäksi vuotiaat orivarsat Kulman Fabriano ja KK Blizzard (molemmat orit myynnissä), eikä ihan hetkeen ole lisää varsoja tulossa. Seuraavat varsat syntyvät luultavasti vasta kesä-heinäkuun puolella, meiltä kun ensi kuussa lähtee muutama tamma ihan Englantiin asti astutettavaksi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti