Vihdoinkin tänään meillä viimeisteltiin talvitauolla ollut maastorata. Jo heti lumien lähdöstä asti on sen kunnostamisesta puhuttu ja palaverejä pidetty mutta vasta nyt heinäkuun puolivälissä päästiin käsiksi hommaan.
Meillä vietettiinkin muutama oikein mukava työntäyteinen päivä talkoohengessä ja yllättävän nopeasti maastorata saatiin käyttökelpoiseen kuntoon. Muutamilta osin maastoradan pohjaa piti uusia, nurmipohjaiset alueet olivat tosi hyvässä kunnossa mutta hiekkapätkät olivat kuluneet vähän turhan koviksi joten niihin jouduttiin tilaamaan muutama rekkalastillinen uutta hiekkaa. Pohjien ollessa kunnossa tarkisteltiin esteet joista suurin osa oli pysynyt hyvässä kunnossa. Helpot pikkutukit eivät vaatineet kummempaa korjausta, kuten ei myöskään isommat ja massiivisemmat tukit. Maastoradalle saimme lisättyä myös muutaman perustukkiesteen - niitähän ei voi olla koskaan liikaa! Tämän lisäksi putsasimme kaksi hautaestettämme mahdollisimman pelottavan näköiseksi ja koristelimme osan laatikkoesteistä kuusenhavuilla joiden yli hevonen voi joko tehdä ison hypyn tai vain hypätä läpi.
Maastoradallemme löytyi myös aivan uusi ylpeydenaihe kun eräs ihana maanomistaja antoi käyttöömme matalan mutta melko leveän - hänelle tarpeettoman - lammen käyttöömme. Ihan innoissamme suunnittelimmekin eri variaatoita siitä, kuinka helpommat ja vaativammat maastoradat voisivat veden lävitse kulkea.
Tietysti kun maastorata saatiin valmiiksi oltiin jo innolla suunnittelemassa avajaiskisoja. Ja tässähän se tulos sitten on... Eli tervetuloa vaan harjoituskenttiksiin Katiksen huippuhienolle maastoradalle!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti