Vihdoinkin korajärvellä tapahtuu... Joulukuun ekalla viikolla kisailtiin Korajärven ratsastuskeskuksen upeissa puitteissa, Korajärvi Winter Horse Show'ssa. Pitkään aikaan ei olla näin isoissa kisatapahtumassa oltu, joten Lotta oli tuttuun tapaan aika lailla hermona.
Kilpailut alkoivat jo heti yhdeksältä, joten meillä tallin pihassa kävi kuumeinen kuhina jo kuuden maissa. Ekana päivänä meillä lähti mukaan hyppäämään viisi hevosta ja neljä ratsastajaa sekä kannustus - ja apulaisjoukkoihin viisi hevosenhoitajaa. Aamupäivällä ratsastettiin pienemmät luokat jossa meidän porukka hyppäsi, ja illalla kun hepat oli viety kotiin pääsimme vielä seuraamaan pääluokkia.
Ekassa luokassa, joka hypättiin metrin korkeudella starttasi Anniina Marblella, Lotta Titolla ja Julia Houdinilla. Koko luokan ekana starttaava Julia joutui radalle hiukan yllättäen eikä Houdini ehtinyt ihan parhaaseen vireeseensä. Näin ollen tuloksena kolme pudotusta. Lotta oli Titolla lähes heti Houdinin jälkeen eikä näppärä Titokaan oikein löytänyt kisavirettä - kaksi puomia alas. Lotta oli jo ihan varma, että tässä on meneillään joku kirous kun puomeja ropisee alas, sitten Lotta oli jo perumassa loput lähdöt kun ei olla treenattu tarpeeksi. Sitten kun teräshermo Anniina verryttelyssä keulivalla ja pukittelevalla Marblella teki nopean nollaradan hehkutti Lotta jo sitä kuinka hienosti kisat ovat alkaneet. Ja hienostihan ne alkoivat, kun Anniina ja Marble olivat lopullisissa tuloksissa kolmansia.
115cm luokassa Houdini löysi tutun, turvallisen kisavireensä ja teki Julian kanssa nollaradan. Kärkisijoista ei ollut tarkoituskaan kamppailla - vaan hakea se varma nollarata, joten kuudes sija oli ihan positiivinen ylläri. Pitkästä aikaa myös Loreno pääsi isompiin karkeloihin, tällä kertaa ehkä pikkasen ruosteessa kun radalta kaksi pudotusta. Tässä luokassa nähtiin myös tuttuja Katajakulmalaisia. Katajakulman kasvatti, KK Kastanja hyppäsi ratsastajansa Säteen kanssa hienosti rahasijoille ja nostatti meidän porukan tunnelmat kattoon.
Tämän päivän vika kisaluokka oli viisivuotiaiden hevosten 105cm korkeudella käytävä kilpailu, josta parhaimmat jatkaisivat huomenna ratsastettavaan finaaliin. Classico tuntui tänään olevan hyvällä päällä, se tyytyi verryttelyssä vain tanssahtelemaan korkein askelin - muuten se keskittyi täysillä esteisiin. Lotta onnistui säilyttämään keskittyneen fiiliksen Kallen kanssa ja he palasivat radalta nollaradan tehneinä. Vaikka suoritusaika ei ollut kaikista nopein, raivasivat he tiensä huomisen finaaliin. Peukut pystyyn siis!
Lauantai-päivä oli onnistuneesti ohi vasta sitten kun kotiin palattuamme kaikki hevoset oli purettu kopista, harjattu huolellisesti, loimitettu sekä jokainen jalkapari hoidettu viimeistä karvaa myöten. Ja täytyy myöntää, että heppojen hoidon jälkeen kisaporukalla meni myöhään tallihuoneessa valvoessa ja kisatunnelmia fiilistellessä - kunnes joku sitten huomasi että huomenna on herätys jälleen ennen kuutta.
Sunnuntaina vuorossa oli vielä astetta vaativimpia luokkia ja meiltä lähti hyppäämään vain Loreno Johannan kanssa, Classico Lotan kanssa ja Houdini Julian kanssa. Jo ekan luokan alkaessa jännitys Katajakulman kisakatsomossa oli melkoinen, Johanna starttaisi ensimmäistä kertaa elämässään huikean kokoisella 120cm radalla - allaan tietysti luottoponi-Lortti. Kyseessä oli taitoarvostelurata, ja sen lisäksi että esteet olivat ihan maksimikorkeudessaan oli radalla hankalia, teknisiä kohtia joista selviäminen vaati taitoa molemmilta osapuolilta. Mutta kuten on huomattu, tiukan paikan tullen tämä ratsukko on parhaimillaan - kolmas sija!!
Sitten edessä oli tunnin odottelu, ennenkuin oli Julian ja Houdinin vuoro nousta estraadille. Kyseessä oli hiukan erikoisempi luokka, 110cm hevosenvaihtokisa jossa jokainen ratsastaja saa alleen itselleen täysin tuntemattoman hevosen jolla pitäisi radasta selvitä läpi. Ja aikaa uuteen, arvottuun ratsuun oli aikaa tutustua verryttelyn ajan, eli noin viisitoista minuuttia. Julia sai ratsuksi eestiläishevosen, Roos ESTin ja yhteistyö lähti sujumaan aika nopsasati. Näin ollen Julia ratsasti luokassa kolmannelle sijalle, ja osoitti jälleen muuntautumiskykynsä ratsastajana.
Heti vaihtokisan jälkeen alkoi viisivuotiaiden hevosten finaali, 110cm estekorkeudella. Classico tuntui tänäänkin ihan erinomaiselta ratsastaa, ja Lotta lähtikin melko luottavaisen oloisena radalla - ja palasi sieltä ihan fiiliksissä. Classico teki hienon, hienon nollaradan ja Lotan sanoin "tuntui kerrankin kuuntelevan ja odottavan ohjeita, joita se sitten vielä noudatti!"
Korajärven kisoista palattiin siis iloisin mielin kotiin, monta sijoitusta ja yhtä kokemusta rikkaampana :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti